Asset Publisher

Kanta on päivittäisessä käytössä sosiaalialan yrityksessä – lue vinkit käyttöönottoon

Article - Professionals Written on 2.12.2024 All articles

Päijät-Hämeen Myllyhoitoklinikka ei aikaillut Kanta-palvelujen käytön aloittamisen kanssa. Nyt Kanta on tärkeä työväline, joka on tuonut selkeyttä kirjaamiseen ja parantanut tiedonkulkua.

Päijät-Hämeessä toimiva Myllyhoitoklinikka on ensimmäinen sosiaalialan yritys, joka otti laajasti Kanta-palvelut käyttöön vuonna 2022. Myllyhoitoklinikan yrittäjä ja päihdeterapeutti Elina Lonka on tyytyväinen, että päätti toimia heti. Alussa projektin mittakaava hirvitti. 

–  Aluksi tuli olo, että onko liikaa hommaa oman työn ohessa. Mutta sitten lähdettiin toimimaan ja käyttöönoton edetessä tuli sellainen rauhallisuus, että kyllä kaikki kuitenkin selviää. 

Sosiaalihuollon ammattilainen ja asiakas katsovat vasemmalle ja nauravat.
Kuvituskuva.

Tärkeintä on lähteä ajoissa liikkeelle

Lonka lähti liikkeelle hankkimalla yrityksensä tarpeisiin sopivan tietojärjestelmän, joka oli yhteensopiva Kannan kanssa. Aluksi selvitettävää oli paljon, mutta kaikkea ei tarvinnut ottaa haltuun kerralla. Tietojärjestelmätoimittaja ja Kanta-palvelut tukivat prosessin aikana. 

– Kysykää rohkeasti ja varatkaa riittävästi aikaa käyttöönottoon ja perehtymiseen. Meillä käyttöönottoon meni kaikkinensa aikaa noin vuosi, joten oli aikaa sisäistää uudet käytännöt. Kannattaa hyödyntää kaikki koulutukset ja materiaalit, joita on tarjolla, Lonka vinkkaa. 

Kysykää rohkeasti ja varatkaa riittävästi aikaa käyttöönottoon ja perehtymiseen.

Laadukkaampaa kirjaamista ja helpompaa yhteistyötä

Käyttöönoton myötä kirjaamisesta on tullut selkeämpää ja järjestelmällisempää.  

– Olemme esimerkiksi sopineet säännölliset ajat, jolloin työntekijät kirjaavat asiakaskertomuksia. Tämä on auttanut varmistamaan, että kaikki tiedot tulevat kirjattua ja pysyvät ajan tasalla. Kiinnitämme myös entistä enemmän huomiota siihen, että kirjauksen sisältö avautuu myös muille saman asiakkaan kanssa työskenteleville, Lonka havainnollistaa.

Myllyhoitoklinikalla hoidetaan paljon Päijät-Hämeen hyvinvointialueen asiakkaita. Yhteistyö hyvinvointialueen kanssa onkin tiivistä. Työskentely helpottuu entisestään, kun hyvinvointialueen järjestelmään saadaan toteutettua ostopalveluihin tarkoitettu rekisterinkäyttöoikeus. 

– Saimme palautetta, että hienoa kun olette jo hoitaneet Kantaan liittymisen. Heti kun järjestelmät alkavat keskustella keskenään, niin maksusitoumuksella hoidettavien asiakkaiden tiedot näkyvät myös hyvinvointialueelle, Lonka iloitsee.

Parempaa palvelua asiakkaille

Myllyhoitoklinikan asiakkaat ovat voineet tarkastella klinikalla kirjattuja asiakastietojaan OmaKannasta loppuvuodesta 2023 alkaen. Longan mukaan muutos on otettu vastaan pääasiassa hyvin, sillä se lisää läpinäkyvyyttä asiakkaan ja ammattilaisen välillä. 

– Moni asiakas on sanonut, että on helpottavaa, kun voi itse tarkistaa mitä on kirjattu, eikä tarvitse arvailla tai pelätä virheitä, Lonka kertoo.

Moni asiakas on sanonut, että on helpottavaa, kun voi itse tarkistaa mitä on kirjattu.

Pian asiakastiedot liikkuvat Kannan avulla myös eri sosiaalihuollon toimijoiden välillä. Kun asiakkaan voimavarat ovat vähissä, voi olla helpottavaa, ettei samoja asioita tarvitse kertoa uudestaan asiointipaikan vaihtuessa.

Vaikka Kannan käyttöönotto voi tuntua aluksi haastavalta, tuo se mukanaan monia hyötyjä sekä työntekijöille että asiakkaille. Laadukkaammat kirjaukset ja sujuvampi tiedonkulku helpottavat pitkällä aikavälillä kaikkien työtä ja parantavat asiakkaan saamaa palvelua. Hihat kannattaakin kääriä nyt. 

– Jos minä selvisin tästä, niin varmasti muutkin selviävät, Lonka tiivistää. 

Vinkit onnistuneeseen käyttöönottoon

Elina Lonka jakaa vinkkinsä yrityksille, joilla Kantaan liittyminen on vielä edessä:

  1. Aloita ajoissa: Älä pitkitä käyttöönottoa, sillä se on joka tapauksessa edessä. Mitä aikaisemmin aloitat, sitä enemmän aikaa sinulla on omaksua uudet toimintatavat. 
  2. Varaa aikaa: Varaa riittävästi työaikaa Kanta-palvelujen käyttöönottoon ja perehtymiseen. Tämä helpottaa uuden omaksumista ja vähentää stressiä.
  3. Hyödynnä ohjeita ja koulutuksia: Lue käyttöönoton ohjeet kanta.fistä, ne auttavat sinua hahmottamaan prosessin. Ota myös toimintatavat haltuun kätevästi Kanta-verkkokouluissa.
  4. Pyydä apua: Kysy rohkeasti apua ja neuvoja, kun kohtaat haasteita. Kanta-palvelut ja järjestelmätoimittajasi auttavat mielellään. Tyhmiä kysymyksiä ei ole! 
  5. Jaa tietoa avoimesti: Pidä avoin keskusteluyhteys tiimisi kanssa ja jaa oppimasi asiat muiden kanssa. Tämä auttaa kaikkia omaksumaan uudet toimintatavat nopeammin.

 Tukea käyttöönottoon