FHIR-teknologia ja Kanta

FHIR-teknologia ja Kanta

Kanta-palvelujen tietosisältöjä ja rajapintoja uudistetaan vähitellen kansainväliseen HL7 FHIR -standardin mukaisiksi. Uudistus koskee erityisesti terveystietoja, mutta myös sosiaalihuollon tietoja silloin, kun kyse on sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisistä tietosisällöistä.

FHIR-teknologiaan siirtymisen tavoitteena on parantaa palveluiden laatua ja nopeuttaa hoitopäätöksiä. Uudistuksen jälkeen Kantaan tallennetut terveystiedot ovat aiempaa sujuvammin ja monipuolisemmin hyödynnettävissä potilaan hoidossa. Tiedot näkyvät asiakkaalle helpommin, reaaliaikaisemmin sekä teknisesti paremmin käsiteltävässä muodossa. 

Rajapintojen teknologiauudistus auttaa myös potilastietojärjestelmätoimittajia parantamaan Kanta-tietojen käytettävyyttä paikallisissa järjestelmissä. Muutosten myötä sote-ammattilaiset saavat Kanta-palveluissa olevat tiedot näkyviin aikaisempaa nopeammin ja helpommin. FHIR-teknologian käyttö mahdollistaa tehokkaamman järjestelmäkehityksen. Kun sosiaali- ja terveydenhuollon tietosisällöt ja rakenteet yhtenäistetään, varmistetaan tietojen käytettävyys myös toimialojen välillä. 

FHIR on tällä hetkellä jo käytettävissä Kanta-palveluissa lääkemääräysten kuvailutietojen haussa ja hyvinvointisovellusten rajapinnassa potilastietoihin. 

FHIR ja Kanta
  • Nykyisin potilasasiakirjoissa Suomessa käytetään yleisesti HL7 CDA R2-asiakirjastandardia (Health Level 7, Clinical Document Architecture Release 2).  
  • Kansallisissa palveluissa ja Kannan määrittelyissä ollaan ottamassa käyttöön uudempaa HL7 FHIR-standardia (Health Level 7, Fast Health Interoperability Resources). 
  • FHIR on tietosisältöjen modulaarisuutta tukeva standardi, jonka tarkoituksena on edistää terveydenhuollon tietojen vaihtoa ja yhteentoimivuutta järjestelmien välillä. 
  • FHIR on suunniteltu erityisesti nykyaikaisia verkkoteknologioita ja sovellusrajapintoja hyödyntäviin ympäristöihin. 
  • FHIR-standardin käyttöönotolla pyritään Kanta-palveluissa nykyistä asiakaskeskeisempään lähestymistapaan ja tietojen helpompaan käsittelyyn operatiivisessa käytössä. 

Tiedon laadun parantaminen 

Uudistuksella tavoitellaan Kanta-palveluissa olevan terveystiedon laadun parantumista. Kansallisesti yhdenmukainen tieto on muutoksen myötä aiempaa rakenteisempaa ja tallentuu reaaliaikaisemmin. Tämä edistää tietojen tutkimuskäyttöä, tilastointia ja tiedolla johtamista. 

FHIR-rakenteiden määrittelyt tuotetaan yksikäsitteisemmässä ja helpommin tulkittavassa muodossa, jolloin toteutuksissa on odotettavissa vähemmän keskinäisiä poikkeamia. Myös tietojen korjaamista pyritään helpottamaan. On kuitenkin huomioitava, ettei tiedon laatua varmisteta ainoastaan yhtenäisillä tietorakenteilla ja tekniikalla, vaan siihen vaikuttaa aina myös huolellinen ohjeistuksen mukainen kirjaaminen. 

Potilaskertomuksen kirjaamiskäytäntöjä ei olla olennaisesti muuttamassa nykyisestä, eikä teknologian vaihtaminen vaikuta toiminnallisiin vaatimuksiin. Mahdolliset muutokset kirjaamiskäytäntöihin johtuvat muista tarpeista, kuten eurooppalaisen terveystietoalueen (EHDS) käyttöönotosta, tietosisältöjen puutteista tai uuden diagnoosiluokitusversion ICD-11:n käyttöönotosta. 

Tulevat kehitysvaiheet 

Ensi vaiheessa uudistetaan paikallisten asiakas- ja potilastietojärjestelmien Kanta-palveluista tekemät tietojen haut, jotka voidaan toteuttaa FHIR-tekniikalla tallennusmuodosta riippumatta. Hakuja helpottamalla voidaan saavuttaa FHIR-teknologian käyttöönotossa merkittävimmät ja näkyvimmät hyödyt. 

Täydet hyödyt saavutetaan kuitenkin vasta, kun kansallisten tietosisältöjen tallennusta Kanta-palveluihin kehitetään. Tietojen tallennuksissa on periaate, että uudet terveydenhuollon tietosisällöt toteutetaan modulaarisina komponentteina FHIR-teknologialla, hyödyntäen kansainvälisiä tietomalleja. Tästä voidaan poiketa tarpeen mukaan. Esimerkiksi todistuksia ja lausuntoja on yleisesti toteutettu CDA-asiakirjoina, ja myös uudet lomakeasiakirjat voidaan toteuttaa samalla tekniikalla. FHIR-komponentteja voidaan yhdistää CDA-asiakirjoihin, mutta tämä edellyttää siirtymistä uusiin tallennus- ja hakurajapintoihin. CDA-asiakirjoilla nykyisin tallennettavia tietoja siirretään FHIR-muotoon tapauskohtaisesti harkiten. 

Nykyisin CDA-asiakirjoina tallennettavan potilaskertomuksen siirtäminen FHIR-komponenteiksi kokonaisuudessaan tai osittain voi tapahtua tulevaisuudessa, mutta aikataulu on toistaiseksi avoin. Joustava ja turvallinen siirtymä CDA-tallennuksesta FHIR-resurssien tallennukseen on varmistettava sekä ensiö- että toisiokäytössä. Tämä tarkoittaa, että siirtymäaikana on tuettava sekä nykyisiä että tulevia rajapintoja. Nykyiset rajapinnat poistuvat kuitenkin ennemmin tai myöhemmin käytöstä. 

Arvioituja FHIR-toteutusten käyttöönottoja Kanta-palveluissa

  • Muutoksen kuvaus:
    • Lääkitystiedot haetaan lääkityslistan muodossa, ei erillisinä lääkemääräys- ja toimitusasiakirjoina.
  • Arvioitu käyttöönoton aikataulu:
    • Toteutuksessa, 2026–2027. 
  • Muutoksen kuvaus: 
    • Uusi tietosisältö.
  • Arvioitu käyttöönoton aikataulu: 
    • Toteutuksessa, 2025.
  • Muutoksen kuvaus: 
    • Uusi tietosisältö.
  • Arvioitu käyttöönoton aikataulu: 
    • Toteutuksessa, 2026.
  • Muutoksen kuvaus: 
    • Uusi tietosisältö.
  • Arvioitu käyttöönoton aikataulu: 
    • Aikataulu julkaistaan myöhemmin.
  • Muutoksen kuvaus: 
    • Uusi tietosisältö.
  • Arvioitu käyttöönoton aikataulu: 
    • Aikataulu julkaistaan myöhemmin.
  • Muutoksen kuvaus: 
    • Uusi tietosisältö.
  • Arvioitu käyttöönoton aikataulu: 
    • Aikataulu julkaistaan myöhemmin.
  • Muutoksen kuvaus: 
    • Uusi tietosisältö.
  • Arvioitu käyttöönoton aikataulu: 
    • Aikataulu julkaistaan myöhemmin.
  • Muutoksen kuvaus: 
    • Uusi tietosisältö.
  • Arvioitu käyttöönoton aikataulu: 
    • Aikataulu julkaistaan myöhemmin.
  • Muutoksen kuvaus: 
    • Uusia tietosisältöjä: lääkityksen tarkistus- ja huomiomerkinnät sekä itsehoitolääkkeet.
  • Arvioitu käyttöönoton aikataulu: 
    • Aikataulu julkaistaan myöhemmin.
  • Muutoksen kuvaus: 
    • Uusia tietosisältöjä: osastolääkemääräys ja lääkkeen antomerkinnät.  
  • Arvioitu käyttöönoton aikataulu: 
    • Aikataulu julkaistaan myöhemmin.
  • Muutoksen kuvaus: 
    • EHDS: ajankohtaisten keskeisten terveystietojen haku kansallisesti ja toisesta EU-maasta.
  • Arvioitu käyttöönoton aikataulu: 
    • EHDS-asetuksen mukaisesti.
  • Muutoksen kuvaus: 
    • EHDS: teknologian muutos, lääkemääräysten haku toisesta EU-maasta ja lääketoimituksen lähetys.
  • Arvioitu käyttöönoton aikataulu: 
    • EHDS-asetuksen mukaisesti. 
  • Muutoksen kuvaus: 
    • EHDS: haku toisesta EU-maasta (ja kansallisesti).
  • Arvioitu käyttöönoton aikataulu: 
    • EHDS-asetuksen mukaisesti.
  • Muutoksen kuvaus: 
    • EHDS: haku toisesta EU-maasta (ja kansallisesti).
  • Arvioitu käyttöönoton aikataulu: 
    • EHDS-asetuksen mukaisesti.
  • Muutoksen kuvaus: 
    • EHDS: uusi tietorakenne kansallisesti ja haku/vastaanotto toisesta EU-maasta.
  • Arvioitu käyttöönoton aikataulu: 
    • EHDS-asetuksen mukaisesti.
Sivua päivitetty 11.2.2025