Testimateriaali

Testimateriaali

Kanta-palvelut voi toimittaa asiakastestipalvelussa testaavalle organisaatiolle kohtuullisen määrän testimateriaalia. Tällä sivulla on kerrottu Kanta-palvelujen tarjoamasta testimateriaalista ja sen tilaamisesta.

Testihenkilötunnukset

Kanta-palvelut toimittaa asiakastestipalvelussa käytettäviä testihenkilötunnuksia. Testihenkilötunnuksia on mahdollisuus toimittaa erilaisia. Kanta-palveluilta voi pyytää tarpeen mukaan eri ikäisiä (täysi- ja alaikäisiä) ja sukupuolisia testipotilaita. Lisäksi testipotilaille on mahdollisuus luoda perhesuhteita ja OmaKannassa näkyviä oikeankaltaisia nimiä.

Kelan todistuksia ja lausuntoja sekä niiden välitystä testatessa tulee pyytää tähän käyttötarkoitukseen generoitu testihenkilötunnus. Todistusten välityksen testaaminen onnistuu ainoastaan tälle toiminnolle erikseen generoiduilla testihenkilötunnuksilla.

Omatoimiseen testaukseen annettuja testihenkilötunnuksia voi käyttää ristiin eri Kanta-palvelujen testaukseen, eli samalla testihenkilötunnuksella voi testata esim. Reseptiä ja Sosiaalihuollon asiakastietovarantoa. Yhteistestausta varten annettuja testihenkilötunnuksia saa kuitenkin käyttää vain yhteistestauksen testitapausten suorittamista varten.

Testihenkilötunnuksia voi pyytää osoitteesta yhteistestaus@kanta.fi. Viestissä tulee ilmoittaa myös mahdollinen tarkempi testihenkilötunnusta koskeva toive.

Ohje tilapäisen yksilöintitunnuksen generoimiselle löytyy Testiketti-sivulta

Resepti-palvelun testilääkemääräykset

Kanta-palvelut voi tarvittaessa tilauksesta toimittaa kohtuullisen määrän testimateriaalia testilaboratorion tietojärjestelmillä.

Lisätietoja testilääkemääräyksistä voi kysyä osoitteesta yhteistestaus@kanta.fi.

Kuvantamisen testimateriaali PACS-järjestelmien toimittajille

Jotta PACS-järjestelmien järjestelmätoimittajat voivat testata omatoimisesti Kuva-aineistojen tietovarantoa ja edistää tuotekehitystään, Kanta-palvelut tukee kuvantamisen tietojärjestelmiä tuottamalla Kuva-aineistojen tietovarannon omatoimiseen testaukseen tarkoitettua materiaalia. Kuvantamisen hoitoasiakirjan tulee olla tuotettuna rakenteisessa muodossa. Kuvantamisen rakenteisia merkintöjä on kolme:

  1. tutkimuspyyntö
  2. tutkimusmerkinnät (sisältää Study Instance UID:n), sekä
  3. lausunto.

Kanta-palvelut luo pyynnöstä kuvantamisen tietojärjestelmätoimittajalle vuoden 2016 määrittelyjen mukaisen tutkimusmerkinnän Potilastietovarantoon.

Kanta-palvelujen tarjoaman testimateriaalin avulla ei ole mahdollista todentaa tiedon eheyttä, vaan tarkoituksena on mahdollistaa omatoiminen rajapintatestaus ilman asiakasorganisaatiota. Tarjottua materiaalia ei voida käyttää PACS-järjestelmän yhteistestauksessa eikä yhteistestausvalmiuden raportoinnissa. Yhteistestaukseen valmistautumisessa ohjeistetaan erikseen.

Kuvantamisen testimateriaalin toimittamisen ehdot

  • Jokaiselle toimittajalle luodaan järjestelmässä oma testipotilas
    • Palvelutapahtuma-asiakirjoja luodaan 1 kpl/toimittaja
    • Palvelutapahtuma-asiakirjan voimassaoloaika on yksi vuosi.
  • Kuvantamisen hoitoasiakirjoja luodaan 10 kpl/toimittaja
    • Kuvantamisen hoitoasiakirja sisältää vain tutkimusmerkinnän
    • Tutkimusmerkintä tehdään aina vuoden 2016 määritysten mukaisena
    • Hoitoasiakirjalla käytetään aina samaa tutkimuskoodia, jonka Kanta-palvelut luo (toimittaja voi käyttää haluamaansa tutkimuskoodia, jonka vuoksi tiedot eivät välttämättä ole yhdenmukaisia).
  • Asiakirjojen rekisterinpitäjä on Kelan testirekisterinpitäjä.
  • Kanta-palvelut luo kuvantamistutkimuksilla käytettävän tutkimuksen yksilöivän tunnuksen (Study Instance UID) hoitoasiakirjoille. Tätä Study Instance UID:tä on pakko käyttää. Vaihtoehtoisesti toimittaja voi kertoa Kanta-palveluille sen Study Instance UIDn, jota toivoo materiaalissa käytettävän.
  • Toimittajan on pystyttävä tekemään järjestelmätestausta itsenäisesti; toimittajakohtaista tukea palveluun ei sisälly.

Lisätietoja kuvantamisen testimateriaalista voi kysyä osoitteesta kanta@kanta.fi.

 

Sivua päivitetty 5.6.2024