Mahdollisuus asioida OmaKannassa läheisen puolesta helpottaa monen arkea
Täysi-ikäiset henkilöt, joilla ei ole verkkopankkitunnuksia, voivat nyt valtuuttaa luottohenkilönsä käyttämään puolestaan OmaKantaa esimerkiksi reseptien uusimiseen sekä laboratoriotulosten ja lääkärikäyntien tietojen katseluun.
Kaikilla täysi-ikäisillä ei ole verkkopankkitunnuksia tai pääsyä internetiin, jolloin OmaKannan käyttämiseen voi valtuuttaa digitaitoisen läheisen. Valtuutuksen voi halutessaan tehdä usealle henkilölle.
Näin luottohenkilönsä voi valtuuttaa asioimaan puolestaan OmaKannassa
Valtuuden antamiseen on monta tapaa, joista voi valita itselleen sopivimman.
- Jos digitaidot ovat hallussa, valtuuden voi antaa Suomi.fi-verkkopalvelussa. Palveluun tunnistaudutaan esimerkiksi verkkopankkitunnuksilla. Suomi.fi on sivusto, joka auttaa ja opastaa kansalaisia ja yrityksiä arjen asioiden hoitamisessa viranomaisten ja yleishyödyllisten organisaatioiden kanssa.
- Digitaitoisen läheisen avulla Suomi.fissä voi tehdä valtuushakemuksen, joka lähetetään postitse tai viedään paikan päälle Digi- ja väestötietoviraston palvelupaikkaan. Tämä vaihtoehto ei edellytä verkkopankkitunnuksia.
- Digitaitoinen läheinen voi lähettää iäkkäälle läheiselleen valtuuspyynnön Suomi.fin Valtuudet-osiossa. Iäkäs läheinen voi käydä Digi- ja väestötietoviraston palvelupaikassa vahvistamassa valtuuspyynnön, jolloin hän ei tarvitse verkkopankkitunnuksia. Jos valtuuttajalla on verkkopankkitunnukset, valtuutuspyynnön voi myös vahvistaa kirjautumalla itse Suomi.fin Valtuudet-osioon.
Valtuutus OmaKannan käyttöön onnistuu nopeasti
Kun valtuus on annettu tai valtuuspyyntö on hyväksytty Suomi.fissä, läheinen pääsee asioimaan OmaKannassa välittömästi. Toisen puolesta asiointi onnistuu, kunhan hakemus on käsitelty Digi- ja väestötietovirastossa.
Tietoturvasta ei tingitä kun valtuuksia OmaKantaan myönnetään
Valtuuttaminen voi joskus tuntua monimutkaiselta, koska tietoturvasta halutaan pitää tiukasti kiinni.
Digi- ja väestötietoviraston on varmistuttava valtuuttajan henkilöllisyydestä, jotta tämän tiedot eivät joutuisi vääriin käsiin. Siksi tunnistautumisen on oltava vahva.
Tunnistamiseen voi valita jonkun seuraavista tavoista:
- Valtuuttaja käyttää Suomi.fitä vahvasti tunnistautuneena, eli esimerkiksi omilla verkkopankkitunnuksillaan.
- Valtuuttaja käy Digi- ja viestintäviraston palvelupisteessä todistamassa henkilöllisyytensä paikan päällä.
- Valtuuttaja toimittaa henkilötodistuksestaan kopion valtuushakemuksen yhteydessä.
- Valtuuttaja tunnistautuu puhelinsoitolla toimitettuaan hakemuksen Digi- ja väestötietovirastoon.
Edunvalvoja ei voi olla valtuutettu
Vielä tällä hetkellä edunvalvoja ei juridisista ja teknisistä syistä voi asioida sähköisesti toisen puolesta OmaKannassa. Digi- ja väestötietovirastolla on kuitenkin käynnissä hanke, jonka valmistuttua yksityinen edunvalvoja pääsee automaattisesti asioimaan toisen puolesta. Tähän kuluu vielä joitakin vuosia.
Kainuussa kokeiltiin keväällä 2022 uutta avustetun valtuuttamisen palvelumallia niille, joilla ei ole verkkopankkitunnuksia. Tässä mallissa valtuushakemuksia voidaan rekisteröidä esimerkiksi terveysasemalla.
Kainuun hyvien kokemusten perusteella kaikki hyvinvointialueet voivat nyt alkaa tarjota asiakkailleen avustetun valtuuttamisen -palvelua. Se onkin jo herättänyt kovasti kiinnostusta: usea alue on aloittanut valmistelut palvelun käyttöönottoon.
Juttuun on haastateltu johtavaa asiantuntija Tuuli Krekelää Digi- ja väestötietovirastosta sekä asiakkuusvastaava Satu Räsästä Kelasta.
Lue lisää
Näin valtuutat, jos et voi käyttää sähköisiä palveluja (suomi.fi)